Retki Saariston rengastielle on helpoin tapa tutustua Saaristomereen, Saaristomeren alueen arkiseen elämään, upeaan luontoon, historiaan ja matkailukohteisiin. Pituutta reitillä on vesistöylityksien kanssa 200-250 kilometriä. Saariston rengastien kulkeminen ainakin kerran kuuluu kaikkien saaristomeren läheisyydessä asuvien yleissivistykseen.
Matkaan voi lähteä autolla, moottoripyörällä tai polkupyörällä. Kesällä Suomen luonto on upeimmillaan ja maailman hienoin saaristo, jonka veroista ei löydy muualta maailmasta odottaa lähimatkailijoita. Yksi kohde Saariston rengastiellä on Pyheen alue Mietoisissa. Pyheen alueelta löytyy tutustumisen arvoisia luonto-, historiallisia- ja matkailun kohteita. Aiemmin Pyheelle liikennöi höyrylaiva Laajokea pitkin, nyt höyrylaiva laituri on kuitenkin purettu. Vanha tutustumisen arvoinen silta on kuitenkin säästetty. Pyheen kyläkaupan paikalla Saariston rengastiellä on ollut kauppa jo 1800 luvulta lähtien. Pyheen aluueella on lintutorneja joista näkee lintujen lisäksi upeita Mietoistenlahden maisemia ja luontoa. Laajoki on yksi Saaristomeren mierkittävimmistä joista, jonka maisemat vetävät vertoja mille tahansa keskieuroopan suurelle joelle. Yhtenä merkittävänä historiallisena rakennuksena on Saaren kartano. Pyheen kylätori jossa Pyheen lähialueiden toimijat myyvät tuotteitaan on myös tutustumisen arvoinen kohde.
Saariston rengastie retkelle kannattaa hakea täydennystä eväisiin Pyheen kyläkaupasta. Pyheen kyläkaupalle kannatta pysähtyä myös nauttimaan kahvista ja virvokkeista ainutlaatuisessa kylätunnelmassa. Tervetuloa lähimatkailemaan Pyheelle. Tämä on parasta lähimatkailua, johon voi yhdistää esimerkiksi lintujen tarkkailun, kalastuksen ja valokuvauksen.
Tietoa Saariston rengastiestä muualla internetissä:
Saariston rengastiestä Wikipediassa.
Facebook tietoutta Saariston rengastiestä.
Kattavaa tietoutta Saariston rengastiestä.
Kuvia ja vinkkejä Saariston rengastiestä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja